Onko sinulla tylsää? Pidätkö televisiosta? Onko asunnostasi hyvä näkymä etelä-länsi-taivaalle? Jos vastasit kyllä, sinulla saattaa olla mahdollisuus ottaa käyttöösi satelliittilautanen. Näin minä tein viime keväänä. Perusvaatimuksena on, että lautasen saa tukevasti kiinnitettyä johonkin siten, että se osoittaa etelän ja lännen välille melko matalalle.Valitettavasti Suomen korkeudella satelliittilautasen tulee osoittaa horisonttiin korkeintaan 21 asteen kulmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että satelliitin osoittamassa suunnassa pitää olla jonkin verran avaraa tilaa. Puita, taloja, pensaita ei saa olla edessä, sillä ne voivat estää signaalin saannin. Itselläni kävi tuuri ja paikka löytyi helposti takapihalta.
Kun olin varmistunut paikasta, tilasin tarvittavat välineet Satmanista yhtenä pakettina. Hintaa paketilla oli tuolloin 90 euroa ja postikuluja Matkahuollon kautta tuli 20 euroa. Muistaakseni sain tilaamani paketin tilausta seuranneena päivänä, joten ainakin Satmanin toiminta oli ripeää. Valitettavasti kyseinen kauppa on tällä hetkellä (13.2.08) tauolla.
Paketin tultua alkoi asennus. Tästä vaiheesta en paljoakaan muista, mutta ohjeiden mukaan kaikki sujui suhteellisen kivuttomasti. Mukaan valitsemastani digiboksista (Opticum 4000:sta) löytyi mm. Astra-satelliitin tiedot jo valmiina, joten testauksen aloittaminen oli helppoa. Halusin varmistaa, että valitsemastani paikasta lautanen todella saa signaalin, joten tökkäsin metalliputken syvälle maahan ja kiinnitin antennin siihen. Aikani heiluteltuani sain televisioon kuvan näkyviin, joten paikka oli oikea.
Olin valinnut paikaksi avoimen kohdan takapihaltani, joten minun täytyi kehitellä teline, johon lautasen (satelliittiantennin) saisi kiinnitettyä. Käytännössä valoin metalliputken sementtiin ja kaivoin sementtimöykyn maahan. Valitsin kuitenkin hieman turhan ohuen putken, minkä takia lautanen pääsee hieman heilumaan tuulessa. Se ei tietenkään ole hyvä asia, mutta toisaalta en ole huomannut mitään häiriöitä ohjelmassa tuulisellakaan kelillä.
Kun lautannen oli turvallisesti kiinni telineessä, aloin tehdä loppujärjestelyjä. Kaivoin lautasesta lähtevän antennijohdon maahan. Johdon suojaksi laitoin puutarhaletkua. En yhtään tiedä, onko tämä paras tapa tai edes toimiva tapa suojata antennijohto, mutta toivotaan sen toimivan. Lopuksi porasin reiän ikkunanpieleen ja vedin johdon sisälle. Seinää pitkin menevän antennijohdon suojasin metalliputkella.Keväällä jätin putket maalaamatta, mikä oli suuri virhe. Syksyyn mennessä putkiin oli muodostunut jo pintaruostetta ja jouduin ne silloin puhdistamaan ja maalaamaan. Kannattaa siis jo asennusvaiheessa hoitaa tällaiset asiat kuntoon. Muuten mitään ongelmia tähän mennessä ei ole tullut. Asennuksesta on nyt 10 kuukautta aikaa.
Tässä vaiheessa varmaan kiinnostaa, mitä hyötyä sain tästä asennusurakasta ja yli 100 euron maksuista. Suurin motivoija kohdallani oli se, että Astran kautta näkyy RTL, joka näyttää formulat suorana. Selostus on saksaksi, jota en ymmärrä yhtään, mutta se ei minua haitannut. RTL:n lisäksi sain näkyviin valtavan määrän muita kanavia, joista muutama oli englanninkielinen. Saksankielisiä on valtavasti, joten jos saksaa osaa hyvin, saa lautasen avulla valtavasti lisäsisältöä televisioonsa. Mitään kuukausimaksujahan näissä ilmaiskanavissa ei tietenkään ole. Lautasantennin asentaminen oli myös mukavaa.
Jos asia kiinnosta, kannattaa vierailla Masan satelliittisivuilla, jota itsekin käytin yhtenä tiedonlähteenäni.



